Setenil de las Bodegas

6.9.2016
Kohteet

Lue lisää täältä

Setenil de las Bodegas on omaleimainen valkoinen andalusialaiskylä, joka tunnetaan erityisesti kallionkielekkeiden alle rakennetuista kaduistaan ja luolataloistaan.

Tähän aikaan vuodesta kylässä ei ole ruuhkaa, joten sen kapeilla kaduilla voi seikkailla kaikessa rauhassa ihaillen erikoisia maisemia ja rakennuksia. Kylässä asuu alle 3000 ihmistä.

Kylän nimi juontaa juurensa alueella aiemmin kukoistaneista viinitehtaista. Ihmisasutusta kylässä on ollut ainakin 1100-luvulta alkaen, mutta luolia on käytetty ilmeisesti jo esihistoriallisena aikana.

Setenil de las Bodegas on yksi 19 kylästä, jotka muodostavat tunnetun valkoisten kylien reitin.

Kylään voi ajaa joko Rondan kautta tai samaa reittiä, joka kulkee Ardalesiin.

Alla, päällä ja sisällä

Setenil de las Bodegas sijaitsee Málagan ja Cádizin maakuntien rajalla Andalusian vuoristossa 640 metriä merenpinnan yläpuolella. Kylä erottuu muista arkkitehtuurillaan.

Talojen rakentamisessa on hyödynnetty kallion luonnollisia muotoja. Osa kylästä ja sen taloista on kalliomuodostelman sisällä, osa sen alla tai päällä.

Luola-asumuksia löytyy muun muassa kylää kiertävältä Calle Jabonería -kadulta. Matkailijat voivat halutessaan vierailla luolakodeissa tekemällä niihin varauksen etukäteen.

Setenilissä riittää nousuja ja laskuja, sillä kylä on yhtä rinnettä. Aurinko valaisee osan rakennuksista, kun taas toiset seisovat varjossa riippuen siitä, mikä aika päivästä on.

Kauniit näköalat

Kylästä löytyy useita mielenkiintoisia näköalapaikkoja, joilta voi ihastella maisemia.

Mirador del Carmen sijaitsee Calle Cuevas del Solin päässä, josta nousee kylän asukkaiden 60-luvulla rakentamat portaat. Tasanteen maisemista nauttiakseen täytyy kiivetä ylös 93 porrasta.

Vastaa