Anssi Marstela

Marstela Anssi

Anssi Marstela  on toiminut oppaana Espanjan Andalusiassa jo vuodesta 1995. Alunperin hän rantautui rannikolle Finnmatkojen oppaaksi ja ehtikin tehdä päiväretkiä Finnmatkoille ja myös Andalusian kiertomatkoja Teema-matkoille 15 vuoden ajan. Vuodesta 2010 hän on tehnyt retkiä Centro Finlandian ja Meriaturin asiakkaille. Ohjelmassa on alusta asti ollut Gibraltarin retket, joita Anssi edelleen opastaa.

Anssilla on suuri kanta-asiakaskunta, joka lähtee retkelle kuin retkelle tietäessään Anssin olevan oppaana, koska näin he tietävät saavansa laadukkaan retkikokemuksen! Hänen historiantuntemuksensa on kattava ja hän osaakin kuvailla sitä elävästi ja mielenkiintoisesti. Anssi oppaana saakin jokaiselta retkeltään paljon kehuja. Tässä muutama esimerkki:

 

“Erityisen ISO KIITOS Anssi Marstelalle joka sai hyvinkin suuren joukon paimennettua hyvin ja “ojennukseen”. Häneltä saimme valtavasti tietoa Espanjan tavoista, elämisestä ja nykypäivästä. Varsinainen tietopankki koko mies, pyydän välittämään lämpimät kiitoksemme hänelle.”

 

“Opas Anssi Marstela osaa todella asiansa. Hän esitteli kaupungin nähtävyydet asiantuntevasti, joten saimme kyllä irti paikasta huomattavan paljon. Auringonlasku valtamereen tuli myös katsottua, ja kuvattuakin.Hän osaa pitkien ajomatkojen aikana viihdyttää meitä sekä historiaraportein että ajankohtaisin, yhteiskunnallisin esitelmin.”

 

“Oppaamme Anssi on aivan loistava persoona ja hänellä on valtava määrä tietoa päässään. Papereita hän ei tarvinnut ja kaikki toimi suunnitelmien ja aikataulujen mukaan.Olimme/olemme matkaan erittäin tyytyväisiä!”