Suomenkieliset ja kansainväliset päiväretket

Setenil de las Bodegas on ehkä ainutlaatuisin Andalusian valkoisista kylistä, koska sen talot on rakennettu kallionkielekkeiden alle. Joissakin taloissa on kalliokatto ja osa kylän kaduista kulkee kalliokielekkeiden alla. Nimi Setenil de las Bodegas on peräisin 1490-luvulta kun kristityt valloittivat alueen ja aloittivat viiniviljelyksiä arabien oliivi- ja mantelilehtojen lisäksi.

Vuosisatojen ajan Setenil on ollut tunnettu myös kukkuloilla kasvatettujen sikojen lihatuotteista ja erityisesti chorizo-makkarasta. Kylän baarit ja ravintolat ovat alueen parhaita ja maukkaan lihan lisäksi Seteniliin tullaan maistelemaan paikallisia leivonnaisia.



Oliivien satoaika on talvella lokakuusta helmikuuhun. Espanja on maailman suurin oliiviöljyntuottaja. Aceites Ardales on pieni Ardalesin kylän kupeessa sijaitseva oliiviöljypuristamo jossa tuotetaan ensiluokkaista oliiviöljyä. Vierailun aikana tutustutaan oliiviöljyn valmistusprosessiin ja saamme maistella puristamon tuottamaa öljyä.




Retken sisältö

Päivän ensimmäinen pysähdys on Ardalesin oliivipuristomolla, jossa valmistetaan ensiluokkaista oliiviöljyä. Vierailun aikana tutustutaan oliiviöljyn valmistukseen ja nähdään oliiviöljyn valmistumiseen johtavat prosessit. Vierailun lopuksi saadaan maistaa kolmesta eri oliivilajikkeesta valmistettua virgen extra-oliiviöljyä ja siellä on myös mahdollisuus ostaa öljyä.

Vierailun jälkeen jatkamme matkaa kohti hyvin erikoista Setenil de las Bodegas kylää. Kylän valkoiset talot, useat pienet baarit ja ravintolat ovat kätkeytyneet kallioiden sisälle. Kallioluola-asumisessa on omat hyvät puolensa etenkin kesällä, koska asunnot pysyvät viileinä, toisaalta taas kosteus on näissä asumuksissa hyvin yleinen ongelma. Setenil de las Bodegas on vierailun arvoinen erikoinen paikka, jonne etenkin viikonloppuisin tullaan nauttimaan hyvästä ruoasta, viinistä ja eläväisestä ilmapiiristä.





Retken kesto

Retken kesto on n. 7 tuntia ja arvioitu paluu rannikolle n. klo 18.00 -19.00.



Retken hintaan sisältyy

-Vierailu oliiviöljypuristamossa ja oliiviöljyn maistiaiset

-Vierailu Setenil de las Bodegasin kylässä

-Kuljetukset

-Suomenkielinen opastus





Lapsiperheet ja lastenrattaat

Retki sopii koko perheelle, ilmoita lastenrattaista etukäteen retkeä tilatessasi.



Liikuntaesteiset ja pyörätuolilla kulkevat

Retki ei sovi pyörätuolilla liikkuville, mutta liikkuminen rollaattorilla on mahdollista rajoitetusti oliiviöljypuristamossa ja Setenil de las Bodegasin kaduilla.



Liikuntarajoitteisen on kyettävä toimimaan retkellä omatoimisesti tai seuralaisensa avustaman eli muun muassa nousemaan jyrkkäportaisen retkibussin kyytiin. Muistathan varmistaa etukäteen mahdollisuudesta ottaa rollaatori mukaan, sillä bussin koko ja tavaratila vaihtelee.



Ruokailu

Retkellä on mahdollisuus ruokailla omakustanteisesti.



Varustautuminen

Mukavat kengät joilla voi kävellä hyvin Setenil de las Bodegasin kaduilla. Talvikuukausina Setenil de las Bodegasissa on useita asteita viileämpää kuin rannikolla ja siellä voi olla kova tuuli ja kesällä selkeästi helteisempää. Talvella suositellaan pukeutumaan lämpimästi ja kesällä mukaan kannattaa ottaa vesipullo, aurinkosuoja ja viuhka.



WC tauot

Busseissa ei ole WC:tä, ajomatka ensimmäiseen kohteeseen on noin 1h ja oliivipuristamosta Seteniliin noin 45min.

Retkiehdot

Retken järjestäjä pidättää oikeudet retken sisällön sekä kohteiden vierailujärjestyksen muutoksiin sekä retken peruuntumiseen, mikäli vähimmäisosallistujamäärä ei täyty tai sääolosuhteet eivät salli sen toteutumista. Peruutuksesta pyritään ilmoittamaan mahdollisimman aikasin varauksen yhteydessä jätettyyn yhteystietoon.



Mikäli retki peruuntuu eikä korvaavaa retkeä löydy, palautetaan maksu kokonaisuudessaan alkuperäisen maksutavan mukaisesti. Retken järjestäjä ei vastaa mahdollisista ylimääräisistä kuluista, jotka syntyvät asiakkaalle retken peruuntumisen vuoksi.



Retken vähimmäisosallistujamäärä on 10 henkilöä. Retken voi perua kuluitta viimeistään 24 tuntia ennen retkeä, jonka jälkeen peruutuskulu katsotaan tapauskohtaisesti.



Osallistujien määrä eri hakupaikoista vaihtelee retkittäin ja siitä johtuen bussi saattaa saapua paikalle aikataulusta poiketen. Olethan kuitenkin valmiina retkilipussa osoitettuun aikaan muiden retkellelähtijöiden aikataulun sujuvuuden takaamiseksi.



Huomioithan, että varauksia otetaan vastaan edelliseen päivään klo 13 saakka, jonka jälkeen paikka on varmistettava puhelimitse.

Retket

Retkelle ei löytynyt aikatauluja. Mikäli olette kiinnostuneita tästä retkestä, pyydämme olemaan yhteydessä asiakaspalveluumme: info@meriatur.com