Suomenkieliset ja kansainväliset päiväretket

Espanjan historian tärkeimpiin kaupunkeihin lukeutuva Granada edustaa nykyisille sukupolville modernia espanjalaista elämänmenoa tyylikkäine asukkaineen. Sen kiehtova menneisyys, upea arkkitehtuuri ja kulttuurielämän runsaus houkuttelevat pitempienkin matkojen takaa. Barrio del Albaicin, katedraali, kuninkaalliset haudat.

Päivän kohokohta on ehdottomasti vierailu Espanjan suosituimmassa nähtävydessä - Alhambran linnassa, jonka käytävät ja koristeelliset salit ovat kuin suoraan tuhannen ja yhden yön tarinoista. Kukkulalle rakennettu maurilaisaikainen linnoitus valmistui 1300-luvulla tarkoituksenaan suojella Granadaa maan sisäisiltä konflikteilta.

Palatsissa on yhdistetty kiehtovalla tavalla heijastavaa vettä, koristeellisia pylväitä, seinäkirjoituksia, viehättäviä saleja ja valoisia sisäpihoja. Alhambra on maailman ainoa säilynyt keskiaikainen muslimipalatsi ja se kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon. Palatsia pidetään yhtenä islamilaisen arkkitehtuurin suurimmista saavutuksista. Tämä kaikki tekee Alhambrasta todellisen maurilaisen arkkitehtuurin taidonnäytteen.



Retken sisältö
Matka Granadaan taittuu vaihtelevista andalusialaisista maisemista nauttien. Päivän päävierailukohde on Espanjan ykkösnähtävyys Alhambran palatsi. Opastetulla kävelykierroksella palatsin sisällä saat kaiken tiedon tästä henkeäsalpaavasta kohteesta.

Palatsivierailun lisäksi näet palan Granadan historiallisesta keskustasta, jossa tarjoutuu mahdollisuus tutustua omatoimisesti upeaan katedraaliin, kuninkaalliseen hautakappeliin tai sokkeloisiin silkkikujiin. Aikaa jää myös omatoimiseen ruokailuun. Kaupungin vilkkaaseen, mannermaiseen tunnelmaan pääset mukaan vaikkapa lukuisissa viehättävissä katukahviloissa.


Kesto
Noin 11 tuntia.


Retken hintaan sisältyy
- Kuljetukset
- Opastus bussissa sekä Alhambran palatsissa
- Sisäänpääsyt Alhambran palatsiin (La Alhambra & El Generalife)


Lapsiperheet ja lastenrattaat
Bussimatkat ja kävelykierrokset ovat perheen pienimmille raskaita. Lisäksi retkellä käsitellään historian aiheita ja monumentteja – tämän vuoksi emme suosittele retkeä perheen pienimmille. Muistathan ilmoittaa mahdollisista lastenrattaista etukäteen, sillä bussin koko ja tavaratila vaihtelee.


Liikuntaesteiset ja pyörätuolilla liikkuvat
Emme suosittele retkeä pyörätuolilla liikkuville sillä palatsissa on portaita, tasoeroja, mukulakivetystä sekä kapeita käytäviä, joita ei voi ohittaa. Retkellä on runsaasti kävelyä. Alhambran palatsissa vietetään kävellen noin 2-3 tuntia jonka lisäksi Granadan keskustaan siirtyessä bussi ei saa ajaa historiallisen keskustan ytimeen, vaan jättää noin kahden kilometrin päähän, josta on kävelyä noin 20 min.

Liikuntarajoitteisen on kyettävä toimimaan retkellä omatoimisesti tai seuralaisensa avustaman eli muun muassa nousemaan jyrkkäportaisen retkibussin kyytiin. Muistathan varmistaa etukäteen mahdollisuudesta ottaa pyörätuoli mukaan, sillä bussin koko ja tavaratila vaihtelee.


Ruokailu
Retken ruokailut ovat omatoimisia. Aamulla bussi ajaa rannikolta Granadaan yhdellä pysähdyksellä. Huoltoasemalla pidetään pieni kahvitauko. Ota tarvittaessa mukaan pientä purtavaa sekä vettä erityisesti kesäkuukausina. Päivän aikana, pidetään lounastauko, jonka aikana jokainen saa käydä syömässä omatoimisesti Granadan keskustassa.


Varustautuminen
Jokaisella on oltava mukana virallinen henkilöllistyystodistus joka tulee esittää Alhambran palatsin sisäänkäynnillä. Kyseinen henkilöllisyystodistus on myös rekisteröitävä matkatoimistolle retken oston yhteydessä, kuitenkin viimeistään 7 arkipäivää ennen retkipäivää.

Talvikuukausina Granadassa on useita asteita viileämpää kuin rannikolla ja kesällä selkeästi helteisempää. Talvella suositellaan pukeutumaan lämpimästi ja kesällä mukaan kannattaa varustautua vesipullolla, viuhkalla sekä asianmukaisella aurinkosuojalla. Laita vuodenajasta riippumatta mukavat kengät sillä retkellä on runsaasti kävelyä.

Alhambran palatsin vierailuaika on antoisa mutta pitkä, joten on suositeltavaa ottaa mukaan esimerkiksi hedelmä tai muu helppo välipala.


WC tauot
Busseissa ei ole WC:tä. Retken aikana on useita mahdollisuuksia käydä WC:ssä.


Muuta huomioitavaa
Alhambran sisäänpääsyliput ovat henkilökohtaisia ja retkellä on oltava se henkilö, joka on rekisteröity lippuihin viimeistään 7 arkipäivää ennen retken alkua. Sisäänkäynnillä henkilöllisyys on todistettava varauksen yhteydessä ilmoitetulla henkilöllisyystodistuksella. Henkilöllisyystodistuksena kelpaa passi tai henkilökortti.

Matkanjärjestäjä ei ole vastuussa lippujen väärinkäytöstä johtuvan sisäänpääsyn epäämisen aiheutuneista seurauksista.


Retkiehdot
Retken järjestäjä pidättää oikeudet retken sisällön sekä kohteiden vierailujärjestyksen muutoksiin sekä retken peruuntumiseen, mikäli vähimmäisosallistujamäärä ei täyty tai sääolosuhteet eivät salli sen toteutumista. Peruutuksesta pyritään ilmoittamaan mahdollisimman aikasin varauksen yhteydessä jätettyyn yhteystietoon.

Mikäli retki peruuntuu eikä korvaavaa retkeä löydy, palautetaan maksu kokonaisuudessaan alkuperäisen maksutavan mukaisesti. Retken järjestäjä ei vastaa mahdollisista ylimääräisistä kuluista, jotka syntyvät asiakkaalle retken peruuntumisen vuoksi.

Retken vähimmäisosallistujamäärä on 18 henkilöä. Retken peruutuskulut on 30€ mikäli retki perutaan vähintään 7 vuorokautta ennen retken alkua. Tämän jälkeen peruutuskulu katsotaan tapauskohtaisesti.

Osallistujien määrä eri hakupaikoista vaihtelee retkittäin ja siitä johtuen bussi saattaa saapua paikalle aikataulusta poiketen. Olethan kuitenkin valmiina retkilipussa osoitettuun aikaan muiden retkellelähtijöiden aikataulun sujuvuuden takaamiseksi.


Huomioithan, että varauksia otetaan vastaan 7 edeltävää arkipäivää klo 13 saakka, jonka jälkeen Alhambran sisäänpääsylippujen vuoksi ilmoittautuminen ei ole enää mahdollista.

Retket

Retkelle ei löytynyt aikatauluja. Mikäli olette kiinnostuneita tästä retkestä, pyydämme olemaan yhteydessä asiakaspalveluumme: info@meriatur.com