Granada | 2 pv

Espanjan historian tärkeimpiin kaupunkeihin lukeutuva Granada edustaa nykyisille sukupolville modernia espanjalaista elämänmenoa tyylikkäine asukkaineen. Sen kiehtova menneisyys, upea arkkitehtuuri ja kulttuurielämän runsaus houkuttelevat pitempienkin matkojen takaa.

Granadan tärkeimpiin vierailukohteisiin kuuluu Albaicinin maurilainen kaupunginosa, jonka kujat muistuttavat tuhannen ja yhden yön satuja: koristeellisia rakennuksia, tunnelmallisia putiikkeja sekä ihmisvilinää. Aikoinaan Granadan vähävaraisin Sacromonten kaupunginosa kuuluu tänä päivänä sen mustalaishistorian johdattamana Flamencoesitysten kulisseista kuuluisimpiin. Muun muassa Cueva del Rocio on yksi suosituimmista mustalaisluolista, jossa useat kuuluisuudet, kuten Yhdysvaltain ensimmäinen nainen, Michelle Obama on käynyt.

Granadan historiallisen keskustan katedraali ja sen kuninkaallisen kappelin haudat johdattavat myös Kristofer Kolumbuksen ja Amerikan löytymisen historiaan.

Yksi matkan kohokohdista on ehdottomasti Alhambran linna, joka on todellisen maurilaisen arkkitehtuurin taidonnäyte. Kyseessä on Espanjan suosituin nähtävyys, jota saapuvat katsomaan matkailijat maailman eri puolilta vuoden ympäri.

Palatsissa on yhdistetty kiehtovalla tavalla heijastavaa vettä, koristeellisia pylväitä, seinäkirjoituksia, viehättäviä saleja ja valoisia sisäpihoja. Alhambra on maailman ainoa säilynyt keskiaikainen muslimipalatsi ja se kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon. Linnoitus valmistui 1300-luvulla tarkoituksenaan suojella Granadaa maan sisäisiltä konflikteilta ja palatsia pidetään yhtenä islamilaisen arkkitehtuurin suurimmista saavutuksista.



Retken sisältö
Matka Granadaan taittuu vaihtelevista andalusialaisista maisemista nauttien. Ensimmäisenä päivänä suunnataan Albaicìnin kaupunginosaan. Oppaamme johdattaa sinut alueen hienoimmille kujille, sekä muun muassa Granadan kuuluisimmalle San Nicolásin näköalatasanteelle, josta saat talteen Granadan kuvautuimpiin maisemiin kuuluvan postikorttimaiseman myös omaan kuvakokoelmaan!

Keskipäivällä kirjaudutaan Barceló Carmen -hotelliin ja pienen lepotauon jälkeen lähdetään Sacromonten kuuluisille mustalaisluolille nauttimaan yhteisestä lounaasta perinteisen Flamenco-tanssiesityksen merkeissä.

Lounaan jälkeen käydään tutustumassa Granadan keskustaan, josta alkaa vapaa-aika seuraavaan aamuun saakka. Ilta kannattaakin viettää Granadan suosituimman harrastuksen parissa "tapastellen" kaupungin perinteisissä ravintoloissa. Kaupungin ravintoloiden kulttuuriin kuuluu edelleen tarjota tapasannos juoman tilaajalle, joten nälkä lähtee jo vaikka eri ravintoloita kierrellen maistellen näitä herkullisia kylkiäisä.

Toisen päivän päävierailukohde on Espanjan ykkösnähtävyys: Alhambran palatsi. Opastetulla kävelykierroksella palatsin sisällä saat kaiken tiedon tästä henkeäsalpaavasta kohteesta.

Alhambran palatsissa vietetään koko aamupäivä, jonka jälkeen matka jatkuu kohti Nerjan rantakaupunkia. Nerja on kuuluisa "Euroopan parvekkeesta", josta on upeat näköalat rannikon kirkkaimille vesille. Istahda lounastamaan jyrkänteen reunalle tai nauti iltapäiväkahvista ihaillen meren turkoosia väriä.


Retken kesto
Kaksi päivää, yhdellä hotelliyöpymisellä. Arvioitu paluu rannikolle toisena päivänä noin klo 18-20 välillä.


Retken hintaan sisältyy
Kuljetukset
Opastus bussissa, kävelykierroksilla ja Alhambran palatsissa
Sisäänpääsyt Alhambran palatsiin (La Alhambra & El Generalife)
Lounas Sacromonten mustalaisluolassa (sis. esitys sekä lounas ja juoman)
Hotellimajoituksen (sis. aamiaisen)


Lapsiperheet ja lastenrattaat
Bussimatkat ja kävelykierrokset ovat perheen pienimmille raskaita. Lisäksi retkellä käsitellään historian aiheita ja monumentteja – tämän vuoksi emme suosittele retkeä perheen pienimmille. Muistathan ilmoittaa mahdollisista lastenrattaista etukäteen, sillä bussin koko ja tavaratila vaihtelee.


Liikuntaesteiset ja pyörätuolilla liikkuvat
Emme suosittele retkeä pyörätuolilla liikkuville sillä kaupungissa ja kaikissa vierailukohteissa on tasoeroja, mukulakivetystä sekä kapeita käytäviä ja portaita, joita ei voi ohittaa. Retkellä on runsaasti kävelyä.

Liikuntarajoitteisen on kyettävä toimimaan retkellä omatoimisesti tai seuralaisensa avustaman eli muun muassa nousemaan jyrkkäportaisen retkibussin kyytiin. Muistathan varmistaa etukäteen mahdollisuudesta ottaa pyörätuoli mukaan, sillä bussin koko ja tavaratila vaihtelee.


Ruokailu
Ensimmäisen päivän aamuna bussi ajaa rannikolta Granadaan yhdellä pysähdyksellä. Huoltoasemalla pidetään pieni omakustanteinen kahvitauko. Retken hintaan kuuluu yksi lounas ruokajuoman kera sekä hotelliaamiainen. Ilmoitathan mahdollisista ruokarajoitteista etukäteen. Ota tarvittaessa mukaan pientä purtavaa sekä vettä esimerkiksi Alhambran palatsikierrosta varten. Nerjan pysähdyksen lounastauko on omakustanteinen.


Varustautuminen
Jokaisella on oltava mukana virallinen henkilöllistyystodistus joka tulee esittää Alhambran palatsin sisäänkäynnillä.

Talvikuukausina Granadassa on useita asteita viileämpää kuin rannikolla ja kesällä selkeästi helteisempää. Talvella suositellaan pukeutumaan lämpimästi ja kesällä mukaan kannattaa varustautua vesipullolla, viuhkalla sekä asianmukaisella aurinkosuojalla. Tarkista säätiedotus ennen retkelle lähtöä ja pukeudu sen mukaan. Laita vuodenajasta riippumatta mukavat kengät sillä retkellä on runsaasti kävelyä.


WC tauot
Busseissa ei ole WC:tä. Retken aikana on useita mahdollisuuksia käydä WC:ssä.


Muuta huomioitavaa
Alhambran sisäänpääsyliput ovat henkilökohtaisia ja retkellä on oltava se henkilö, joka on rekisteröity lippuihin viimeistään 5 päivää ennen retken alkua. Sisäänkäynnillä henkilöllisyys on todistettava.
Matkanjärjestäjä ei ole vastuussa lippujen väärinkäytöstä johtuvan sisäänpääsyn epäämisen aiheutuneista seurauksista.


Retkiehdot
Retken järjestäjä pidättää oikeudet retken sisällön sekä kohteiden vierailujärjestyksen muutoksiin sekä retken peruuntumiseen, mikäli vähimmäisosallistujamäärä ei täyty tai sääolosuhteet eivät salli sen toteutumista. Peruutuksesta pyritään ilmoittamaan mahdollisimman aikasin varauksen yhteydessä jätettyyn yhteystietoon.

Mikäli retki peruuntuu eikä korvaavaa retkeä löydy, palautetaan maksu kokonaisuudessaan alkuperäisen maksutavan mukaisesti. Retken järjestäjä ei vastaa mahdollisista ylimääräisistä kuluista, jotka syntyvät asiakkaalle retken peruuntumisen vuoksi.

Retken vähimmäisosallistujamäärä on 30 henkilöä. Retken voi perua kuluitta viimeistään 14 vuorokautta ennen retkeä, jonka jälkeen peruutuskulu katsotaan tapauskohtaisesti.

Osallistujien määrä eri hakupaikoista vaihtelee retkittäin ja siitä johtuen bussi saattaa saapua paikalle aikataulusta poiketen. Olethan kuitenkin valmiina retkilipussa osoitettuun aikaan muiden retkellelähtijöiden aikataulun sujuvuuden takaamiseksi.


Huomioithan, että paikkoja on rajoitetusti ja varauksia otetaan vastaan kiintiön täyttymiseen asti, mutta kuitenkin viimeistään 26.3.2020 saakka, jonka jälkeen mahdollisia peruutuspaikkoja on varmistettava suoraan matkatoimistosta. Alhambran sisäänpääsylippujen saatavuuden vuoksi ilmoittautuminen tai matkustajien nimenmuutokset eivät ole enää mahdollisia ollenkaan, kun retkeen on alle 5 vuorokautta.

Retket

Retki Aikuisia Lapsia (4-14v) Lapsia (0-3v) Ajankohta Varaa
RetkiSuomenkielinen retki
Kevään 2020 (2.4.2020) arvioitu hinta 229 €/hlö kahden hengen huoneessa. Yhden hengen huone 40 € lisämaksusta.
 Kysy lisää